Hunger Games –fanifiktio

Hunger Games on Suzanne Collinsin vuonna 2008 kirjoittama kolmen seikkailukirjan sarja. Siitä on myös tehty useita elokuvia, joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 2012. Se kertoo kahden nuoren henkilön, Peetan ja Katnissin seikkailun suurten taisteluiden läpi. Hunger Games –romaanien ja elokuvien noustessa suosioon sarjasta alettiin kirjoittaa myös fanifiktioita.Koska Hunger Games on vielä alkuperäisteoksenakin suhteellisen nuori – ainakin elokuvien osalta – ei fanifiktiota käytännössä löydy kovin paljon internetissä. On kuitenkin nopeita fanifiktion kirjoittajia ja niitä, jotka ovat aloittaneet kirjoittamisen jo vuonna 2008, kun Hunger Games –kirja tuli julkisuuteen.Hunger Games –fanifiktioita tehdään myös yhdistellen mukaan Twilight-saagaa. Eli yhdistellen joko kummankin alkuperäisteoksen tuttuja henkilöhahmoja tai tapahtumapaikkoja toisiinsa. Fanifiktiot vain Hunger Gamesista liittyvät taas yleensä alkuperäisteoksen päähenkilöihin eli Peetaan ja Katnissiin, ja fanifiktion kirjoittajat tykkäävät rakentaa useassa tapauksessa eroottisempiakin tarinoita heidän välilleen.FanFiction.net -sivustolta on mahdollista löytää useita erilaisia ja monipuolisia Hunger Games –fanifiktioita, mutta ainoastaan Hunger Games –fanifiktioille ei ole monia itsenäisiä sivustoja.On useita kirjailijoita, jotka eivät pidä siitä, että heidän luomuksistaan rakennetaan uusia tarinoita tai että henkilöhahmojen ihmissuhteista tehdään rajuja muunnelmia; toisaalta on myös kirjailijoita, jotka pitävät fandomin ja fanifiktioiden kirjoittajista, sillä ne tuovat kenties jopa lisää lukijakuntaa alkuperäisteoksille. Suzanne Collins ei Hunger Gamesin luojana ole kertonut suoraan omaa mielipidettään tuotoksiinsa liittyvistä fanifiktioista.