Hobitti-fanifiktio

Hobitti on J. R. R. Tolkienin kirjoittama fantasiaromaani, joka perustuu aikaan ennen Taru Sormusten Herrasta –romaania. Hobitti tuo esille tarinan alun ja sen, kuinka mahtisormus päätyi nuorelle hobitille nimeltä Bilbo Reppuli, ja hänen seikkailuistaan velho Gandalfin ja kahdentoista kääpiön kanssa. Teos on julkaistu vuonna 1937. Hobitista on Taru Sormusten Herran tavoin tehty elokuvatrilogia.Hobitti-fanifiktio ei ole ehkä aivan niin suosittua kuin Tolkienin toisen teoksen, eli Taru Sormusten Herrasta –fanifiktio. Toisaalta Hobitti ei myöskään ole ollut yhtä suuri suosikki kuin Taru Sormusten Herra –romaani. Myöhemmin vasta vuonna 2012, kun Hobitin ensimmäinen elokuva nähtiin ensi-illassa, alkoi Hobitti-huuma nousta vahvemmin esille.Hobitti-romaanista löytyy useita samoja hahmoja kuin Taru Sormusten Herrasta –romaanistakin. Näin ollen fanifiktioiden kirjoittajien on helppo myös sekoittaa näitä kahta keskenään luodessaan tarinoita. Tällaista sekoitusta kutsutaan nimityksellä ”Hobitti-Taru Sormusten Herrasta crossover”.Samalla tavalla kuin Taru Sormusten Herrasta –romaanissa ja –elokuvissakin, on Hobittiin luotu upeita ympäristökuvauksia ja henkilöhahmoja. Myös juonesta voi vääntää erilaisia versioita. Hobitti on fanifiktion kirjoittajille varmasi yksi jännittävimmistä alkuperäisteoksista, josta tehdä fanifiktiota: sen lisäksi, että Hobitin syvät henkilöhahmot ja hämmästyttävä luonto luovat huikean pohjan jokaiselle tarinalle, voi sen myös helposti yhdistää fanifiktiona Taru Sormusten Herrasta –trilogiaan.